Lisbet Puttonen
Mäkitie 24
21620 Kuusisto
044-050 5602
Lisbet Puttonen
Mäkitie 24
21620 Kuusisto
044-050 5602
Työttömyyden hoito tärkeimmäksi asiaksiSunnuntai 30.1.2011 klo 17:03 - Lisbet Puttonen Työttömyydenhoito tulisi nostaa politiikassa tärkeimmäksi hoidettavaksi asiaksi tällä hetkellä. Suomalaisessa kulttuurissa on aina vallinnut vahva protestanttinen työetiikka. Meillä arvostetaan ahkeruutta ja sitä, että jokainen elättää itse itsensä, jos se on vain mahdollista. Työttömyys ei ole pelkästään taloudellinen tragedia yksilölle, vaan se voi viedä ihmiseltä myös tarpeellisuuden tunteen. Olemme sosiaalisia olentoja ja meillä on tarve kuulua johonkin yhteisöön. Monelle tuo yhteisö on työyhteisö. Työ tuo myös monelle tunteen tarpeellisuudesta, siitä että on yhteiskunnan ja oman yhteisönsä tarpeellinen jäsen. Protestanttinen työetiikka on monella vahvasti selkärangassa ja jo se saa tuntemaan, että on itse elätettävä itsensä, jos se vain on mahdollista. Yhteiskunnan rakenteellinen muutos siirryttäessä teollistumisen ja kaupungistumisen jälkeiseen yhteiskuntaan on tuonut mukanaan työpaikkojen vähenemisen ja työttömyyden. Vielä vuosisadan alussa riitti töitä ja sodan jälkeisinä vuosina rakennettiin yhteiskuntaa takaisin jaloilleen ja jokaisen työpanos oli tarpeellinen. Yhteiskunnallinen muutos, suuri työpaikkojen väheneminen ja yksilöllistyminen syrjäyttää osan väestöstä. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on selvästi jäänyt menneisyyteen viime laman aikana. Kukaan tuskin voi sanoa elävänsä hyvää elämää pelkillä sosiaalituilla. Vaikka niillä tulisikin toimeen, on ihmisillä tarve yhteenkuuluvuuteen ja sosiaaliseen elämään. Työ tuo mukanaan myös sosiaalisen statuksen, että on tarpeellinen yhteiskunnan jäsen. Työllä on tärkeä merkitys myös maahanmuuttajien kotouttamisessa. On selvää, että sopeutuminen nopeutuu työelämässä, kuin että olisi vieraassa kulttuurissa yksin päivät kotona. Siinä luonnollisesti myös kielen oppiminen nopeutuu. Työ tarjoaa tekijälleen toimintaa ja tarpeellisuuden tunteen yhteisön jäsenenä. Työ on keino toteuttaa itseään ja omaa persoonallisuuttaan. Työnteko on mahdollisuus tuoda esiin omia taitoja ja kykyjä. Työ on sosiaalisen elämän muodostaja, joka tuo vuorovaikutuksen ja yhteisön ihmisten elämään. Tämän hetken työttömyys vaatii päättäjiltä työttömyydenhoidon asettamista tärkeimmäksi hoidettavaksi asiaksi. Vain työn kautta voimme saada hyvinvointia. |
|
|
26.7.2011 1:09
palle rundkvist
Näin on. Asiat vain pahenee, kun julk-sekt lähtee "parantamaan" työllisyyslukuja. Työllisyyttä tarvitaan ennen kaikkea laajentamaan veropohjaa ja vähentämään verojen kulutusta. 10.000 lisätyötöntä aiheuttaa tarpeen 100 työvoimaneuvojalle tai -komitealle (pahimmassa tapauksessa), joka tuskin luo yhtään uutta työpaikkaa mutta sen sijaan vie oman osansa veropohjasta. Työttömyys on syöpä, jota ei voi parantaa, ja se joko on tai ei ole pahanlaatuinen.
|
|
8.2.2012 16:03
Pikavippi
Nämä on kyllä vaikeita asioita. Lipposen hallitus lähti näitä purkamaan, mutta vieläkään ei olla täystyöllisyytteen päästy. Tuskin päästään koskaan.
|
Ihan hyviä ajatuksia, vaikken kaikkia allekirjoitakaan. Kyllä sitä toimintaa löytää ilman sitä työtäkin. Aika harvoin tavallinen rutiiniksi muodostunut työ mitenkään antaa mitenkään mahdollisuutta tuoda esiin omia taitoja ja kykyjä tai että sen kautta voisi toteuttaa itseään. Yrittäjyys on vähän eri asia... Eikä päättäjät voi ainakaan suurelta osin vaikuttaa työllisyyteen, ei näitä asioita millään päätöksillä ratkaista.