Lisbet Puttonen
Mäkitie 24
21620 Kuusisto
044-050 5602
Lisbet Puttonen
Mäkitie 24
21620 Kuusisto
044-050 5602
Liikunnalla terveyttä, työikää ja säästöäTiistai 15.6.2010 klo 9:47 - Lisbet Puttonen
Tutkimuksen mukaan liikunnalla voidaan tehokkaammin hoitaa esimerkiksi sepelvaltimotautia ja aikuisiän diabetesta. Johtaja Tommi Vasankari UKK-instituutista luennoi aiheesta ”Voidaanko liikunnalla tasapainottaa kuntataloutta” Turussa 9.6. Turun seutukunta – hyvinvoinnin malliseutukunta liikunnan keinoin vuonna 2015 - seminaarissa. Tutkimukseen oli osallistunut kaksi eri ryhmää, joilla oli havaittu sepelvaltimotauti. Toiselle tehtiin pallolaajennus ja toiselle ryhmälle oli ohjattua liikuntaa. Liikuntaryhmään päässeet selviytyivät paremmin ja tarvitsivat vähemmän toimenpiteitä, kuin ne jotka olivat pallolaajennusryhmässä. Tutkimus liikunnan hyödystä oli tehty myös aikuisiän diabeteksen riskiryhmille. Ne, jotka olivat harrastaneet tutkimuksen aikana liikuntaa, olivat prosentuaalisesti paljon paremmassa asemassa kuin ne, jotka eivät liikkuneet. Näitä tuloksia meidän tulisi hyödyntää. Ihmisiä tulisi enemmän ohjata ja kannustaa liikunnan pariin ja siirtyä myös sairaanhoidossa ohjattuun liikuntaan. Tällä voitaisiin saada lisää työvuosia sairaseläkkeiden sijaan. Siinä olisi myös huomattava säästö terveydenhoitokustannuksiin, kun sairaalahoidosta voitaisiin osa hoitaa ohjatulla liikunnalla. Tässä huomattava merkitys on tiedotuksella. Tietoisuutta liikunnan hyödyistä tulisi lisätä. |
|
This site really has a nice and complete information,good work!